Kultaa ja konttailua Seinäjoella?

17.01.2011

Kultaa ja konttailua? Jussi Honka pitelemätön Snowcrossin SM-avauksessa

Jussi Honka ei jättänyt mitään sattuman varaan Snowcrossin SM-avauksessa Seinäjoella. Joupiskan laskettelurinteeseen tehdyllä radalla Honka hallitsi Pro Open-luokan SM-avausta suvereenein ottein tuloksenaan kaksi ykköstilaa ja toisen erän kolmospaikka.

Snowcrossin SM-avaus Seinäjoen Joupiskan radalla ajettiin talvisen kylmissä ja lumipölyn hankaloittamissa olosuhteissa. Kisa muodostui melkoiseksi jännitysnäytelmäksi, mutta Jussi Honka todisti vakuuttavalla suorituksellaan olevansa yksi vahvimmista ehdokkaista Suomen mestariksi. Hän hallitsi ensimmäistä erää miten tahtoi ja myös kolmas erä meni samalla meiningillä.

 

Jotta homma ei näyttäisi liian helpolta, järjesti Jussi itselleen hieman ohjelmaa kakkoserässä.

- Kakkoserä meni höpöksi. Toppalan Hannu vei lähdön ja minä tulin kannassa. Olisi pitänyt vain odottaa, että pääsisin kuittaamaan ohi. En tiedä mikä mulla naksahti päässä. Päätin triplata pattien yli ja laskeuduin suoraan vastapattiin. Menin ympäri ja löin pääni sen verran lujaa, että kypärä hajosi, huuli halkesi ja nenä on nyt turvoksissa, Jussi kertoo.

 

Kaadosta sisuuntuneena Jussi lähti uuteen nousuun. Pian hän oli taas kakkospaikalla, mutta harjoitteli maastoutumista uudelleen.

- Menin pateista pihalle ja nappasin lippusiimat radan varresta mukaan. Jouduin pysähtymään ja irrottelemaan narut. Sitten uusi takaa-ajo ja taas oltiin kakkosena. Sitten toiseksi viimeisellä kierroksella kaaduin mutkasta ulos kiihdyttäessäni, kun suksi osui johonkin reikään ja kaaduin. Siitä en enää noussut, vaan olin maalissa kolmantena.

Kakkoserän voiton vei ikinuori ja -nopea Rovaniemen Janne Jurvelin (Lynx) ja kakkoseksi kerkesi niin ikään rovaniemeläinen Ville Ylianttila (Ski-Doo).

 

Kolmoserässä Iisko Näkkäläjärvi vei startin, mutta Jussi pääsi hänestä pian ohi. Kolmoserän vanhetessa Jurvelinin oli vuoro kokea herra Murphyn kosketus. Janne kaatui sen verran pahasti, että hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.

- En tiedä mitä Jannelle tapahtui. Toivottavasti kaikki on kunnossa, sillä jos Janne on pois lopputalven kisoista, SM-sarja menettää yhden kovimmista kuskeista. Pikaista paranemista!

Kolmannessa erässä konkariosaston kuljettajat näyttivät vauhtia nuoremmilleen. Jussin vanavedessä maaliin tulivat Polariksen Lynxiin vaihtanut Tornion Hannu Toppala ja Iisko ”Inarin Kostaja” Näkkäläjärvi (Arctic Cat).

 

Uudistunut snowcrossin SM-sarja näyttää avausviikonlopun perusteella ennätyksellisen jännältä. Tänä vuonna SM-pisteistä ajetaan vain Pro Open-luokassa, kun viime vuonna nestekoneluokkia oli kaksin kappalein; Pro Openin lisäksi kisattiin Pro Stock-luokassa vakiokoneilla.

Uudistuneen sarjan mestaruus ratkeaa viidessä osakilpailussa, joissa kussakin ajetaan kolme lähtöä.

Seuraava SM-osakilpailu ajetaan Savonlinnan Kerimaassa 26. helmikuuta.

22.02.2015Myynnissä paljon BRP:n osia !
09.11.2014Rakkaudesta lajiin - Jussi Honka Oy
09.11.2014Myydään osia
08.11.2012Jussi Honka on taistelija
09.03.2012Jussi Honka loukkaantui vakavasti snowcrossin MM-kilpailuissa Venäjällä
16.01.2012Jussi valittiin vuoden 2011 parhaaksi moottorikelkkailijaksi
11.11.2011Honka jatkaa MM-tittelin metsästystä
28.03.2011Jussi Hongan MM-haaveet romuttuivat kolhujen myötä
21.03.2011Jussi Honka Snowcrossin Suomen Mestari 2011
14.02.2011Jussi Honka vuoden 2011 Kelkkakunkku!
17.01.2011Snowcross Pro Open-luokan pistetilanne 1/5
17.01.2011Kultaa ja konttailua Seinäjoella?
03.01.2011Pakkaskisat Rovaniemellä pakkasen puolelle
06.12.2010Hongalla lupaava kauden avaus
10.10.2010Euroopan mestari 2010