Jussi Honka vuoden 2011 Kelkkakunkku!

14.02.2011

Jussi Honka riisti Olli-Pekka Mäkipeuralta Kelkkakunkun tittelin viikonloppuna Lahdessa. Vallanvaihto tapahtui komeimmalla mahdollisella tavalla, sillä Jussi voitti perjantaina ajetun hill climbin sekä lauantaina ajetut enduron ja snowcrossin.

Jossitteluille ei Lahdessa jätetty juurikaan varaa, sillä Jussi oli ylitse muiden koko viikonlopun. Ajo oli varmaa, eikä virheisiin sorruttu. Alkuun tosin hieman jännitti, sillä viimeisenä hill climb-radalle ja enskaladulle lähteminen saattaa tarkoittaa melkoista liukastelua jäärännissä.

- Hill climb ei oikeastaan ollut mitään mäennousua, vaan se oli enemmänkin sprinttityylinen vetäisy. Reitin piti olla valaistu, mutta sen keskivaiheilla mentiin monttuun, jossa ei ollut lainkaan valaistusta. Valottomalla open-luokan kelkalla tuntui se pimeään vetäminen samalta kuin joku olisi laittanut myssyn silmille. Onneksi kävelin radan läpi ennen ajoa, joten tiesin suurin piirtein mitä tuleman pitää, Jussi kertoo.

Hill climb:ssä parhaan vastuksen Jussille tarjosivat Arctic Cat-kuskit Risto Juujärvi ja Pieti Puhakka.

 

Lauantain enduro ajettiin noin neljän kilometrin mittaisella radalla, joka kierrettiin kahteen kertaan.

- Se oli kiva rata, kun siinä oli vähän kaikenlaista pätkää. Mietin aluksi kovasti taktiikkaa, sillä toiset näyttivät vetävän apinanraivolla ja toiset lähtivät varovaisesti. Päätin vetää siitä välistä, ja se toimi.

- Oli hienoa tulla maaliin, ja kuulla Totti Raittilan kuuluttavan, että ajoin pohjat.

 

Crossi-finaalissa Jussi pääsi valkkaamaan lähtöpaikan viimeisenä, mutta onnistui silti saamaan kohtalaisen lähtöruudun. Lähdössä Olli-Pekka Mäkipeura pääsi rinnalle, mutta ensimmäisessä mutkassa Jussi pääsi tutulle paikalleen kärkeen.

- Päätin olla laskeskelematta pisteitä ja ajaa crossin kuten muutkin osiot, sillä kun alkaa löysäilemään, tulee helposti virheitä.

Ensimmäisellä kierroksella tein pari virhettä, ja O-P pääsi kantaan. Sitten sain ajon kasaan ja ajoin ruutulipulle asti kärjessä. Toppalan Hannu ajoi kakkoseksi, ja vaikuttaa, että meillä tulee olemaan Hannun kanssa hyviä vääntöjä SM-lähdöissä.


Seuraava koitos on parin viikon päästä Savonlinnassa Kerimaan radalla ajettava snowcrossin toinen SM-osakilpailu. Jussi Honka johtaa SM-sarjaa ylivoimaisesti 40 pisteellään.

 

Terveisin

 

Jussi Honka

Honka Racing Team

22.02.2015Myynnissä paljon BRP:n osia !
09.11.2014Rakkaudesta lajiin - Jussi Honka Oy
09.11.2014Myydään osia
08.11.2012Jussi Honka on taistelija
09.03.2012Jussi Honka loukkaantui vakavasti snowcrossin MM-kilpailuissa Venäjällä
16.01.2012Jussi valittiin vuoden 2011 parhaaksi moottorikelkkailijaksi
11.11.2011Honka jatkaa MM-tittelin metsästystä
28.03.2011Jussi Hongan MM-haaveet romuttuivat kolhujen myötä
21.03.2011Jussi Honka Snowcrossin Suomen Mestari 2011
14.02.2011Jussi Honka vuoden 2011 Kelkkakunkku!

Siirry arkistoon »